Arviolausunnot

ostotaoimeksianto

Kirjallinen arvio silloin, kun asunnon tai kiinteistön arvo tarvitaan dokumentoituna

Asunnon tai kiinteistön markkina-arvosta tarvitaan joskus perusteltu kirjallinen arvio ilman, että kohdetta ollaan myymässä.

Arviolausunto voidaan tarvita esimerkiksi perunkirjoitusta, perinnönjakoa, ositusta, pankkia tai rahoitusta sekä muita omaisuuden arvoon liittyviä järjestelyjä varten.

Tällöin kyse ei ole myyntiin liittyvästä maksuttomasta arviokäynnistä, vaan erikseen laadittavasta maksullisesta kirjallisesta arviolausunnosta.

Mihin arvio perustuu?

Luotettava arvio ei synny pelkästään alueen keskimääräisestä neliöhinnasta. Arvioinnissa tarkastelen kohdetta kokonaisuutena ja vertaan sitä mahdollisimman relevantteihin toteutuneisiin kauppoihin.

Arvoon vaikuttavat muun muassa sijainti ja mikrosijainti, asunnon tai kiinteistön ominaisuudet ja kunto, pohjaratkaisu sekä asunto-osakeyhtiössä taloyhtiön taloudellinen tilanne, tehdyt ja tulevat korjaukset. Näiden rinnalla huomioidaan arviointihetken markkinatilanne ja kyseiseen kohdetyyppiin kohdistuva kysyntä.

Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman realistinen ja perusteltu näkemys kohteen käyvästä markkina-arvosta arviointihetkellä.

Näin arviointi etenee

Arviointi alkaa kohteen ja toimeksiannon käyttötarkoituksen selvittämisestä. Tutustun tarvittaviin asiakirjoihin ja yleensä myös itse kohteeseen, minkä jälkeen teen markkina- ja vertailukauppa-analyysin.

Saat arvioinnista kirjallisen arviolausunnon, jossa arvioitu markkina-arvo ja sen keskeiset perusteet esitetään selkeästi.

Arviolausunto on aina maksullinen palvelu. Hinta määräytyy kohteen ja arviointityön laajuuden perusteella.

Oletko sen sijaan myymässä asuntoasi?

Jos tarkoituksenasi on myydä asunto ja tarvitset arvion myynnin suunnittelua varten, kirjallista maksullista arviolausuntoa ei yleensä tarvita.

Myyntiä harkitsevalle tekemäni arviokäynti on aina maksuton eikä sido toimeksiantoon.

Tällöin oikea palvelu on Asunnon myynti.